Maria Perätalo

6.5.2020

Koronakevään neulebuumi

Tänä keväänä muitten harrastusten ollessa tauolla, olen neulonut liki pakkomielteisesti. Tähän mennessä on syntynyt kaksi aikuisten neulepaitaa, 4 pipoa,kahdet vauvan sukat ja lapaset, kahdet taaperon sukat, kymmenen paria aikuisten pitsineulesukkia, sekä yksi kauluri. Keskeneräisenä on kolmet villasukat, sekä lankoina kaksi villapaitaa. Innostuin neulomaan mukana kahdessa KAL- ryhmässä, etenkin ensimmäinen vei mennessään ihanalla Keijukaiset- sukkamallillaan. Tällä ohjeella olen neulonut puolenkymmentä sukkaparia ja kolme paria osittain samalla ohjeella. Osallistuin myöskin Kärkitaistelijasukkien neulomiseen, OYSin keräykseen neuloin kolmr paria naisten sukkia ja parit sukat on vielä tulossa.
Ompelimista on ollut vaikeampi harrastaa, sillä omat lapset käyvät etäkoulua keittiön pöydän ääressä, missä minäkin ruukaan ommella. Kaikki emme siihen mahdu, mutta viikonloppuina on syntynyt yksi tunika itselleni, muutamia kangasmaskeja, sekä vappuhöpöttelynä tyllistä Tanhupallon hame. Nuppupeittoja varten olen leikellyt tilkkuja vähintäänkin sataan pikkupeittoon, ne odottavat vielä ompelijaansa. Myös yhden hääpuvun kankaat olen leikannut enkelipuvuiksi, ne odottavat myöskin ompelua.
Nyt kun näitä listaa kuuuden viikon ajalta, ihmettelen itsekin, miten paljon olen saanut aikaan etätyön, lasten kouluhommien ja kodinhoidon ohella. Painoa on tullut kolme kiloa lisää, myös se on koronakevään ja harrastustauon tuote.

Lisätietoja

Suomen käsityön museo

amanuenssi Seija Hahl

seija.hahl@jyvaskyla.fi
014 266 4372
050 311 8886

Pin It on Pinterest