Nimetön
28.5.2020

Omatoiminen opiskelu

Olen kotona viihtyvää sorttia, joten minulle korona-aika on ollut minulle henkilökohtaisesti hyvää aikaa. Ei tarvitse käyttää työmatkoihin aikaa. Lisäksi olemme kaukana asuvien läheisteni kanssa pitäneet enemmän yhteyttä kuin aikaisemmin.
Mutta asioilla on myös toinen puoli. Opiskelen työn ohessa kädentaitojen ohjaajaksi. Koska lähiopetusta ei ole voitu järjestää, niin oma oppiminen on selvästi hidastunut. Sanotaan, että tekemällä oppii. Mutta myös katsomalla ja kuuntelemalla toisen käsityötä tekevän vierellä oppii. Koulun lähijaksolla voi myös keskittyä tekniikoiden opiskeluun ilman kodin häiriötekijöitä.
Käsitöiden tekeminen jatkuu, mutta odotan ja toivon, että opetus alkaa elokuussa.

Lisätietoja

Suomen käsityön museo

amanuenssi Seija Hahl

seija.hahl@jyvaskyla.fi
014 266 4372
050 311 8886

Pin It on Pinterest