Korona-ajan ope

4.6.2020

Henkireikä

Käsityöt, ihan laidasta laitaan kaikenlainen käsillä tekeminen, on aina ollut minun juttuni. Kansalaisopiston puutyöt kuuluvat viikko-ohjelmaani, erityiskurssit jopa useita kertoja vuosittain. Nukkekotihommia harrastan itsekseni ja porukassa ja neulekorissa on aina kasa keskeneräisiä töitä valittavaksi mielialan mukaan. Askartelua ja tuunausta teen myöskin aina uuden inspiraation saatuani. Ja niitähän putkahtelee päähäni niin että kaikkea ei millään ehdi toteuttaa.

Olen luokanope alkuopetuksessa. Kun korona sulki koulut, piti opetus muuttaa pääosin netissä tapahtuvaksi etäopetukseksi yhdessä yössä. Onneksi sentään olimme jonkin verran tietokoneita käyttäneet ja oppilailla oli tunnukset Pedanettiin. Koululta sai koneita kotilainaan. Alkuajan ja oikeastaan koko etäopetuksen ajan ohjeet opettamisesta olivat epäselviä ja osin ristiriitaisiakin. Vertaistukikin oli eri koulujen opettajilta kovin erilaista. Pitkiä koneella istuttuya päiviä ja unettomia öitä sekä turhautumisen kyyneleitähän se alku oli. Pikku hiljaa omat työn kuviot selkiytyivät mutta pitkiä päiviä koneen ääressä oppilaita auttaen, heidän tehtäviään tarkastaen ja opetusmateriaalia kirjahommia elävöittämään netistä etsien sekä omia opetusvideoita tehden aika, parisen kuukautta, kului. Välillä käväisin koululla pakkaamassa oppilaille roskapusseihin askartelumateriaaleja jotka he sitten ikkunasta (pohjakerros) hakivat tiettynä aikana. Niiden turvin toteutettiin monta askartelua ja kuvaamataidon työtä. Myös kotoa löytyviä kierrätysmateriaaleja käytettiin ja muutama valokuvaushaastekin oli mukana.

Sosiaalisessa mediassa alkoi pian korona näkyä hehkutteluna siitä kuinka nyt on aikaa tehdä. Oli karanteenia, lomautuksia ja vapaa-aikaa kun kodin ulkopuolisia harrastuksia ei ollut. No semmoista vapaa-aikaa minulla ei ollut. Etäopetusta, sen suunnittelua ja järjestämistä, olisi voinut jatkaa vaikka kellon ympäri ja silti oli tunne että tekemäni ei riittänyt tai ollut tarpeeksi laadukasta. Meillä on mieheni kanssa katsoa telkkarista ainakin iltauutiset ja jäädä sitten katsomaan jotakin muuta myös. Siinä vaiheessa minä kaivan sen käsityökorini esille. Ennen koronaeristystä olin kaivellut mittavia jämäsukkalankavarastojani ja miettinyt että jotenkin niistä pitäisi päästä eroon. Mieleeni muistui joskus vuosia sitten ennen räsymattosukkia blogeissa suuren suosion saaneet sukat; sekalaisia raitalankoja ja välillä pientä kirjoneuleen poikasta. Sukkapari joka ei ole samanlainen mutta jonka väritykseltää tunnistaa pariksi. Niinpä järjestelin lankoja kasoihin ja iltaisin uutisia ja sitä “jotakin muuta” katsoessa annoin palaa… Aivottomasti yhdistelin keräämäni kasaa ja alkoi syntyä sukkia sen kummemmin suunnittelematta. Aika addiktoivaa homma oli sillä koskaan ei oikein voinut ennakoida miltä sukka lopulta näyttäisi. Niinpä joskus istuin sohvan nurkassa “tekemässä vielä kerroksen” kun mies oli jo kömpinyt sänkyyn. Näiden sekalaisten sukkien neulominen oli (ja sukkien neulominen yleensä on aina minulle ollut) rentoutumiskeino. Kun oli aika palata lähikouluun, keräsin kymmenen valmista koronasukkaparia odottamaan ensi syksyyn siirtynyttä ystävien mökkiviikonloppua. Ilman koronaa niitä ei olisi syntynyt.

Lisätietoja

Suomen käsityön museo

amanuenssi Seija Hahl

seija.hahl@jyvaskyla.fi
014 266 4372
050 311 8886

Pin It on Pinterest