Sirkku Hiltunen

11.5.2020

Keskeneräiset käsityöt

Olen ”helposti innostuva” käsityöntekijä. Isäni jo aikoinaan nimitti tuotoksiani ”meijän tytön meinaukset” -nimellä. Nyt korona-aikana keskeneräiset käsityöt ovat aarteitani, joita voin jatkaa ja jopa saada valmiiksi. Laatikoista löytyy tarvikkeita yhteen jos toiseenkiin projektiin. Ensimmäisenä on valmistumassa kalastajalangasta tekeillä oleva sänkypeitto. Enää neljä lappua ja työ on tehty. Seuraavaksi ehkä valmistuu isoäidin neliöistä villainen torkkupeitto. Laatikoista löytyy paljon muliinilankoja ja aidakangasta joista voisi tehdä kortteja (liinoja on jo tarpeeksi), vaikka jouluksi.
Vuosien mittaan olen ommellut nuken, etenkin Barbien vaatteita ja askarrellut nukeille käsilaukkuja tilkuista yms. koska olen kierrellyt markkinoilla myymässä niitä. Tämä intohimo on nyt saanut kolauksen, koska olen yli 70 ja en todennäköisesti uskalla lähteä vielä joulunkaan aikana kiertelemään.
Minulla on aina ollut jonkinlainen käsityö tekeillä ja olen siitä iloinen, että varastosta löytyy malleja ja tarvikkeita. Tietysti jossain vaiheessa tarvikkeet loppuvat. En yleensä tilaile netistä mitään, mutta ehkä on annettava periksi ja tilattava, koska en oikein viitsisi nyt mennä kauppoihin katselemaan tarvikkeita

Lisätietoja

Suomen käsityön museo

amanuenssi Seija Hahl

seija.hahl@jyvaskyla.fi
014 266 4372
050 311 8886

Pin It on Pinterest