Kirsi Leander
25.5.2020
Jämätilkkupalat Tilkkupeitoiksi
Kirsi Leander
25.5.2020
Jämätilkkupalat Tilkkupeitoiksi
Maaliskuulla päätin kun karanteeni alkoi Koronan takia, nyt teen noista vuosikymmenien aikana kertyneistä blokeista ja jämäsuikaleista ym. patalappuja sekä tyynynpäällisiä. Niitä tehdessäni huomasin että blokkeja on niin paljon etten saa ”tuhlattua” niitä kaikkia pieniin töihin. Siispä ajattelin että teempä vielä yhden torkkupeiton jonka nimesin heti Koronapeitoksi.
Ja kun niitä tilkkuja riitti ja riitti niinpä niistä syntyi vielä toinenkin peitto jonka nimesin ”koronapeiton pikkuveljeksi”.
Peittojen koot on noin 140×210 ja 130×200
Olen siis tehnyt tilkkutöitä jo n.40 vuotta, välillä oli useamman vuoden tauko mutta kun lapset lähti kotoa jäi enemmän aikaa ja aloitin harrastukseni uudelleen. Parisängyn peittoja n.15, lapsille ja lastenlapsille yhden sängyn peittoja n.18,lisäksi olen tehnyt torkkupeittoja lahjaksi ja nyt kun tilkut on kasattu näiksi Korona-peitoiksi niin ajattelin että josko ne joskus kelpaa jälkipolville paremmin kuin kangas”palat”
Lisäksi olen illat kutonut sukkia ym. pientä.
Lisätietoja
Suomen käsityön museo
amanuenssi Seija Hahl
seija.hahl@jyvaskyla.fi
014 266 4372
050 311 8886

