Maaret Rantapelkonen
6.5.2020
Tonttulantaidepajan kahvila- ja käsityöliike, Lahjatavaroita Lapista
Maaret Rantapelkonen
6.5.2020
Tonttulantaidepajan kahvila- ja käsityöliike, Lahjatavaroita Lapista
Koronan aikaan ajatuksia!!
Olen jo eläkeläinen ja 71 vuottakin on jo täynnä, tahti vaan kiihtyy käsitöiden tekemiseen.
Huolettaa jos aika loppuu kesken kun olisi niin paljon idoita tuolla pääkopassa, korona on myös sitä vauhdittanut.
Minulla on myymälä tässä tunturien välittömässä läheisyydessä, asiakkaina minulla on tietenkin turistit, ympäri maailmaa, kyläläiset ja monet ryhmämatkailijat jne… Olen saanut tutustuu niin monen maan kansalaisiin ja sehän on rikastuttanut minun maailmaa ja antanut intoa tähän käsityön tekemiseen, kun saa saa arvostusta, iloa ja ja kehuja, omasta työstä..
Nyt varsinkin kun tämä Korona epidemia iski, se tuntui alkuun kuin olis kirveellä päähän lyöty, ensimmäiseksi se että miksi ja juuri parhaaseensesonki aikaan.
Kysymykset omassa päässä alkoi raksuttaa, miten nyt kun on ostoja tehty, että tuotteita pääsee tekeen, materiaalia tuli tukkuliikkeiltä, niistä suurin huoli miten mie pärjään. Mutta niinhän se on sanonta että kaikki aina on tapana järjestyy. Niinhän on järjestynyt, selvisin kaikista maksuista, vaikka mielessä jos koneet alkaa trempata, millä mie korjautan tai hankin uuden, täytyy vain toivoa että tästäkin selvitään.
Tämä Korona aika on tehnyt kyllä hyvääkin, nyt olen itse rauhoittunut ja huomannut että minusta on tullut paljon ”luovempi” ihminen.
Olen nyt näitä ostettuja materiaaleja levitellyt päivän mittaan, myymälän pöydille. Tänään teen tuon pöydän materiaaleista ja huomenna tuosta, tai sitten teen vaikka tuon savikasan ensin pois alta ja sitten siirryn tuonne ompelukoneiden taakse. Voi olla että olen viikon tehnyt samaa ja välillä hangella käynyt hiihtämässä, sitäkään en ole kerinnyt seitsemäntoista ( 17) vuoden aikana tekeen, silloin perustin tämän yritykseni.
Nukun hyvin yöni ja jaksan päivän taiteilla ja suunnitella uutta, tuotteita on syntynyt, tuntuu että seiniä pitäisi siirtää ulospäin, että kaikki mahtuisi, no ei muuta kuin uudelleen järjestelyllähän taas tilaa tuli.
Korona aikaan olen ideoinut paljon uutta tuotetta, itsekkin välillä ihmettelen mistä se johtuu että niitä ideoita riittää, mutta nyt on aikaa aivojen levätä ja myös itsekkin, olen rauhoittunut!!
Olenhan riskiryhmässä, ikänikin vuoksi, minun on ollut pakko pysyä olla kotona ja asun samassa talossa kuin myymälänikin, ei ole kuin kaupassa pikaisesti aamuvarhaisella käydän, koko päivä on ollut aikaa keskittyä, vaan mielipuuhaan, käsitöihin ja taiteiluun, olen nauttinut täysin tästä ajasta, vaikka huoli on monen yrittäjä ystävän puolesta, onhan minut oikeutettu nauttiin eläkkeestä joka on turvanani.
Tuotteita joita valmistan ja myyn tässä omassa myymälässä, jossa ei ole kenenkään muiden kuin omia valmistamia tuotteita. Olen hyvin monipuolinen käsityöläinen, jonka olen veren perintönä vanhemmilta saanut ja vanhemmat ovat opettaneet paljon ja kannustaneet tekeen.
Matkailualan yrittäjänä aloitin ja siinä sivussa perustin keramiikapajan- ja myymälän, yritykseni yhteyteen.
Keramiikasta valmistuu pihapatsaita, peikot, velhot, saunatontut, koristekynttilät, kuin enkelitkin.
Lasikorut ja tiffanytyöt, ompelemalla uniikkilaukkuja ja sen innostus alkoi Espanjan Aurinkorannikolla talvia vietettyäni, tilkkupiirissä.
Siitä tulikin minun myymälään toiseksi suosituin tuote, keramiikka hahmojen jälkeen.
Ompelemalla käsipyyhkeitä, sisutus tyynyjä, verhokankaita myymällä, mutta nyt Korona on pysäyttänyt kaiken tuon myynnin, mutta odotellaan tuleehan se aika että päästään taas tapaamaan asiakkaitani ja he pääsee näkeen mitä uutta minulla on, taas tehtynä!
Nyt kun miettii tätä kaikkea, tässä on ollut niin hyvää, ei oikeastaa mitään pahaa, omasta mielestäni, olen hyvin selvinnyt tähän asti.
Hyvää muutakin olen saanut aikaan, perustin Verkkokaupan, päivittänyt kotisivujani ja lisännyt tuotteita sivuilleni, kaikkeen tähän on pystynyt nyt keskittyyn hyvin, aijemmin ei kerinnyt näin pysähtyy.
Somessa ollaan muiden käsityöläisten kanssa pidetty tiivistä yhteyttä, tutustunut uusiin ihmisiin.
Mutta kaiken huipuksi olen päättänyt lähteä opiskeleen käsityöalaa, Ohjaaja Artesaaniksi minulla ei ole viellä koulutusta mihinkään käsityöalaan, mutta nyt olisi aikaa, kun en lähde Espanjaan ja talvi on hiljaista aikaa, aikaa vaikka opiskella jotain aivan uutta. Koulu on ottanut yhteyttä ja jatketaa varsinaiseen hakuun, saas nähdä kuinka eukon käy. Ihan mukavastihan tässä menee!!
> Maaret<
Lisätietoja
Suomen käsityön museo
amanuenssi Seija Hahl
seija.hahl@jyvaskyla.fi
014 266 4372
050 311 8886

