Käsillä tekeminen korona-aikana

Minulla on kutomatupa, jota en viime vuosina ole talven aikaan lämmittänyt. Kun talvi jatkui edelleen lauhana, ryhdyin helmikuun alussa lämmittämään tupaani. Tuvassa on yhdet ja kamarissa toiset kangaspuut.

Olen eläkkeellä, mutta minulla on oma pieni yritys. Kangaspuissa kutominen on virkistävää toimintaa, se pitää aivot, jalat ja kädet liikkeellä. Lisäksi värien sommitteleminen on oivallista väriterapiaa. Kun koronarajoitukset astuivat voimaan, olin ehtinyt jo kutoa vohvelisidoksisen pyyheliinakankaan sekä toisen toimikassidoksisen pyyheliinakankaan.

Rajoitusten tultua voimaan aikaa kutomiseen oli aikaisempaa enemmän. Jouduimme keskeyttämään kerran viikossa kokoontuneen Neulekerhomme, kotiseututyö jäi tauolle ja seurakunnan kokoontumisetkin hoidettiin netin välityksellä. Talven vähäiset lumet sulivat aikaisin keväällä. Luonnossa liikkuessani silmääni sattuivat huikean väriset pajut, joita kasvaa kotimme lähistöllä. Innostuin tekemään pajukehikoita oikein urakalla. Mieheni porasi koivupölliin reiät, joiden varaan kehikko oli helppo koota. Niitä syntyi sitten kaikkiaan kolmekymmentä, toinen toistaan kauniimman värisiä pajukehikoita. Osan olen asentanut omaan puutarhaan, osan olen jakanut ystäville ja sukulaisille.

Kai käsityönä voidaan pitää myös puiden pilkkomista. Useana päivänä lintujen laulaessa ja kevätauringon lämmittäessä olen ottanut saunahiet pilkkomalla polttopuita hyvällä kirveellä. Kutomisen kiristämät niska- ja hartiaseudun lihakset tykkäsivät tästä toiminnasta.

Kudonnaisia on kertynyt helmikuusta toukokuulle yhteensä seitsemänkymmentä metriä. Punainen tupamme on saanut uudet matot, joissa sidoksena on perinteinen luostarinikkuna. Kudoin myös seitsemän perinnekudonnaista, ruutuvaippaa. Niiden päät ovat vielä solmimatta. Tekemistä riittää, vaikka koronarajoitukset ovat hellittäneet. Kudontapuuhiini on osallistunut puolisoni, jonka kanssa yhdessä käärimme kaikki kankaat. Villaisia kudottaessa on suuri apu, kun toinen tekee käävejä valmiiksi.

Koronarajoitusten vuoksi moni tapahtuma siirtyi, tai toteutui toisella tavalla. Yksi tällainen oli huntukurssi, joka oli tarkoitus pitää huhtikuun lopulla. Opettaja ei päässyt lomautusten vuoksi paikalle, mutta hän järjesti meille huntupohjat, huntukankaat sekä ohjeet hunnun kokoamiseen. Kurssi toteutui omatoimisesti yhdessä kymmenen kurssilaisen kanssa kesäkuun alussa. Kymmenen uutta Ruokolahden kansallispuvun käyttäjää sai oman huntunsa valmiiksi.

Tämän poikkeusolon aikana on jälleen käynyt ilmi, miten suuri merkitys käsillä tekemisellä on ihmisen hyvinvointiin. Joku viisas on sanonut, autuaita ovat kutojat, jotka seuraavat sisäistä kaipuutaan, he kutovat siipiään.
Airi Ruokonen