Leena Kokko

27.4.2020

Peltipurkeille ”villatakkeja”

Olin talvella virkannut muutamalle peltipurkille ”villatakin”. Kun tuli tieto siitä, että joudun karanteeniin ikäni takia, niin kiireesti ajoin Pirtin kehräämölle ostamaan lisää kaksisäikeistä karstalankaa eri väeissä. Minulla on kehräämölle vain 10 kilometrin matka. Siellä olikin kakkoslaatuna 50 g pikkuvyyhdeiilä aivan ihania värejä. Riemulla palasin kotiin, tämä karanteeniaikahan alkaa kohdallani todella hyvin!

Näin aloin jatkamaan noita ”villatakkeja” niillä lapasten malleilla, jotka nuori taiteilija Agathon Reinholm oli maalannut muistiin ollessaan 1880 kansatieteilijöiden piirtäjänä Kurkijoella ja Jaakkimassa. Kuvat alkuperäisistä lapasista löytyvät Sukupolvien silmukat kirjasta sivulta 116.

Aika hyvin nuo kiinteät ketjusilmukat sujuivat, vaikka pahimmassa mallissa oli neljä eriväristä lankaa alareumassa. Aloitin kaikki takit ylhäältä, niinkuin ne lapasissakin on tehty. Osassa lapasia oli käännereunat, jätin ne pois. Minusta kokonaisuus näytti paremmalta näin. Purkeiksi keräsin poikani koiranruokapurkkeja. Niitä löytyi laatikosta, mihin olin kasannut pienmetallijätettä vietäväksi keräilypisteeseen. Purkit puhdistuivat hyvin asianpesukoneessa.

Nyt ”villatakkeihin” puetut purkit koristavat takkaamme. Yhteen olen laittanut sukkapuikkoja, muuten ne ovat vielä tyhjiä. Mihin noita tulevaisuudessa käytän, sitä en tiedä. Tai ehkä ne pitää säilyttää kaikki yhdessä, aika näyttää.

Lisätietoja

Suomen käsityön museo

amanuenssi Seija Hahl

seija.hahl@jyvaskyla.fi
014 266 4372
050 311 8886

Pin It on Pinterest