Maiju

3.5.2020

Lohtupaita

Olen käsitöiden suhteen satunnainen, useimmiten sesonkiharrastelija: jouluksi saatan kutoa kymmenet sukat tai kuten jouluksi 2019, kymmenet lapaset periaatteella “nyt löytyi hyvä malli, tällä mennään”. Joskus harvoin kudon villapaidan, tilkkupeiton tms. – projekteja, joiden loppuun saattamisen kynnys on korkealla.

Kun koronakriisistä tuli totta, menin paikalliseen Tokmanniin, näin mielestäni kauniin liukuvärjätyn langan ja päätin kutoa koronapaidan. Aluksi kudoin siihen odotusta ja ennakointia: suljetaanko koulut, kauanko tämä kestää, miten käy 90-vuotiaan äitini hoivakodissa. Kun koulut sitten suljettiin, sain samana päivänä tiedon veljeni kuolemasta. Kudoin paitaani surua ja kaipausta, pelkoa ja hämmennystä, muistoja ja huolta. Iltaisin kudoin vimmatusti. Se oli ainoa tapa jotenkin selvittää ajatuksia: miten veljeni perhe jaksaa surun keskellä, saadaanko hautajaiset järjestettyä, miten äitini kestää lapsensa poismenon, miten saan opeteltua tarpeeksi uusia taitoja pystyäkseni opettamaan lukion oppimäärän näissä poikkeusoloissa, miten jaksan kannustaa opiskelijoita, miten jaksan lohduttaa – ihan kaikkia. Kun Uudenmaan rajat suljettiin, kudoin paitaani ikävää – lapseni jäivät rajan taakse.

Paita valmistui pikavauhtia. Kävin esittelemässä sitä aurinkoisena päivänä äidilleni hoivakodin ikkunan takana, lähetin siitä kuvan tyttärelleni – joka lähetti kuvan omasta paidastaan, ja olen pitänyt se yllä Teams-tunnit ja istunut lukemattomia tunteja tietokoneen ääressä korjaamassa opiskelijoiden töitä ja suunnittelemassa oppitunteja.

Paitani lämmittää ja lohduttaa ja tuntuu ylläni ihan erilaiselta kuin mikään muu vaate. Sen silmukoissa asuu ystävieni ja rakkaideni lohduttavat sanat, käden hellä kosketus ja ymmärtävä katse. Jos vaatteen voi omistaa jonkun muistolle, minä omistan lohtupaitani rakkaudelle, ystävyydelle, toivolle – ja veljelleni.

Lisätietoja

Suomen käsityön museo

amanuenssi Seija Hahl

seija.hahl@jyvaskyla.fi
014 266 4372
050 311 8886

Pin It on Pinterest