Ulla Tarvainen

23.5.2020

covid 19, kevät 2020

“Seitsemänkymmentä vuotta täyttäneet velvoitetaan pysymään kodeissaan karanteenissa. Kotoa saa poistua vain ruokakauppaan ja apteekkiin, jos on pakko”.
Olin ollut vielä eilen ns. normaali ihminen, jota surutta mediassa kutsuttiin eläkepommiksi, kestävyysvajeeksi, ahneeksi ikäluokaksi, yhteiskunnan loiseksi jne., mutta yön aikana muutuinkin haavoittuvaksi suojelukohteeksi. Tämä statuksen muutos oli häkellyttävä ja vaati paljon totuttelua. Syntymävuoden perusteella langetettu vapausrangaistus tuntuu erikoiselta, mutta oli pakko hyväksyä istuttavaksi poikkeustilanteen eli covid 19- viruksen vuoksi.
Hyväksymistä helpotti ajatus siitä, että tämähän kestää vain kuukauden verran, 13.4. saakka.
Mutta ennen tätä ensimmäistä etappia tulikin tieto, että eristys jatkuu 13.5. saakka.
Huhtikuun puoleen väliin mennessä oli tullut luetuksi hyllyissä olevia kirjoja. Uusia ei saanut, kun kirjastot olivat kiinni ja olen päättänyt, että enää en osta uusia kirjoja hyllyihin pölyä keräämään.
Television uusintojen uusinnat alkoivat maistua puulta. Virustiedotustilaisuudet toistuivat samanlaisina päivästä toiseen. Pitäisi keksiä jotakin tekemistä, että saisi ajan kulumaan.
Kouluaikojen käsityötunnit kummittelevat vieläkin mielessä painajaismaisina. Silloin karisi kaikki halu tehdä yhtään mitään käsityöksi mainittavaa. Eläkkeelle jäätyäni olen opetellut kutomaan sukkia, mutta niitä tuntuu olevan niin paljon, että kukaan ei niitä tarvitse eikä huoli. Kaulahuivejakin pursuu laatikoista.
Mutta jotakin tekemistä olisi keksittävä tylsistymisen ja turhautumisen estämiseksi. Jotakin sellaista, jota voi tehdä kotona neljän seinän sisällä. Päätin, että teen ryijyn! En mitään seinän peittävää Liekkiä, vaan pienen ryijyn. Taitoshopin verkkokaupasta löysin Valkovuokon ja tilasin sen kotiintoimitettuna. Siinä näet sanottiin, että toimitus sisältää tarvittavat materiaalit ja teko-ohjeen. Tätä voisin kokeilla. Jos se ei onnistu, niin olenpahan ainakin yrittänyt.
Paketti tuli ja sieltä purkautui melkoinen määrä lankoja ja pohjakangas, pari neulaa ja puinen viivottimen näkoinen kapine sekä ohjeet. Aikani niitä selvittelin ja levittelin pöydälle. Ompelukonekin ohjekirjoineen piti kaivaa esiin . Kankaan päät piti huolitella “kolmiaskelsiksakompeleella”. Ohjekirjasta ohje ompeleen tekemiseen löytyi ja päät tuli ommeltua.
Sitten tekemään nukkasolmuja. Aluksi työ eteni hitaasti, kun lankayhdistelmiä oli lukuisa joukko ja minulla oli vain kaksi neulaa käytössä, mutta eteni kuitenkin.
Tämä puuha osoittautui keskittymiskykyä vaativaksi ja aika kului huomaamatta nukkasolmuja tehdessä ja ohjetta lukiessa. Otin kuvia työn edistymisestä ja lähetin muutaman pojalleni Englantiin.Hän kovin ihmetteli äitinsä uutta aktiviteettia ja kysyi:”onko veljeni jo jonossa?” Tulkitsin tämän niin, että hän oli kiinnostunut tuotoksestani. Vastasin, ettei veljesi eikä kukaan muukaan ole jonossa, jos haluat, pääset paalupaikalle. Motivaatio ryijyn tekoon kasvoi, kun huomasin, ettei tämä taidakaan siirtyä toivottomien yritysten joukkoon laatikon pohjalle.
Poikani, joka juuri oli muuttanut uuteen asuntoon lähetti minulle kuvan “dining roomin seinästä, joka kaipaa jotakin”. Seinän nähtyäni totesin, että niinpä kaipaa,mutta ei vain tällaista yhtä pientä ryijyä. (42 x 48cm).
Kun Valkovuokon viimeiset nukkarivit olivat käsillä tilasin sille seuraksi Sinivuokon. Ryijyn tekeminen oli imaissut mukaansa. Kun Sinivuokkokin valmistui, tilasin Keltavuokon ja kuinka ollakaan, olin kuukaudessa tehnyt koko vuokkojen sarjan valmiiksi.
Koska tänä vankeusaikana ei pääse matkustamaan, toimittamaan tuotantoaan henkilökohtaisesti perille, ripustamaan ryijyjä paikoilleen ja pitämään “näyttelyn avajaisjuhlia”, paketoin ryijyt ja kiikutin paketin postiin. “Suomihan on riippuvainen viennistä”, ajattelin,”tässä on nyt minun korteni siihen kekoon, hehe”.
Postissa asiointi onnistui, koska lähipostini on ruokakaupan yhteydessä ja lisäksi hallitus, ilmeisesti painostettuna, oli muuttanut sanan “VELVOITETAAN” sanaksi suositetaan tai vahvasti suositetaan.
Onnistuneen ryijyprojektini innoittamana kaivoin vielä esiin joskus ostamani ja aloittamani kanavatyön, Niittyleinikki /Ebba Masalin, ja pistelin sen lopulta valmiiksi, hankin kehykset sille ja lapsenlapseni ilahtuivat, kun saivat mummin tekemän kasvitaulun kotiinsa,

Lisätietoja

Suomen käsityön museo

amanuenssi Seija Hahl

seija.hahl@jyvaskyla.fi
014 266 4372
050 311 8886

Pin It on Pinterest