Viivi Kilpeläinen

6.5.2020

Yhteisön voima

Olen käsitöiden tekijänä helposti innostuva – ja helposti tylsistyvä. Siksi minulla onkin yleensä useita erilaisia projekteja kesken.

Perinnekäsitöiden opettelu on ollut pitkään intohimonani – kansallispukukin on ollut haaveissa pitkään. Päädyin kuitenkin ensin valmistamaan feresin paitaa eli rätsinää. Rätsinää käsin ommellessani keväällä etsin Youtubesta jotakin katsottavaa ja löysin käsityövlogit!

Olen ihminen, joka harvoin tyytyy vain katsomaan toisten tekemistä, jos jostakin innostun. Siksipä ajatus omasta Pasmat sekaisin -käsityövlogista heräsi aika nopeasti ja voimalla. Vlogien katsominen on ollut ihanaa, sillä se on tavallaan tarjonnut virtuaalisen yhteisön käsitöiden ympärille. Olen saanut tehdä käsitöitä samanhenkisten ihmisten seurassa. Ja samoin toivon, että oma tuore kässätubeni tarjoaa muille. Ei ole mahdollista kokoontua kässätreffeille naamatusten, mutta virtuaalisesti onneksi on.

Toisten käsityöntekijöiden innoittamana olen kokeillut uusia käsitöitä ja tekniikoita ja saanut paljon inspiraatiota tehdä ja luoda käsilläni. Nyt, kun maailma ja arki on sekaisin, on ollut tärkeää, että on ollut jotakin täysin muuta ajateltavaa. Tosin olen hamstrannut itselleni jopa liian paljon projekteja, mikä sekin stressaa ja ahdistaa ajoittain!

Olen sairastunut neuloosiin ja neulonut villasukkia. Olen värjännyt lankoja luonnonväreillä ensimmäistä kertaa. Olen tehnyt rätsinää. Olen hankkinut Pielisen Karjalan kansallispuvun ohjeita. Olen myös alkanut haaveilla käsitöistä ammattina – kyllä viihtyisin!

Vlogin lisäksi on ollut tärkeää viettää aikaa Instagramissa, jossa niinikään on ihanan inspiroiva käsityöyhteisö. Ja Facebookissa samaten! Kansallispuku – Folkdräkt -ryhmä on hurjan vaarallinen paikka, sillä innostus ei ainakaan katoa ryhmää selatessa. Vappu meni kansallispukuryhmän 10-vuotistaipaleen synttäreiden innoittamien virtuaalisten messujen huumassa. Sen haastattelut ja työnäytökset tarjosivat hurjan paljon infoa!

Koronakevättä kuvaa siis huoli ja ahdistus, mutta myös inspiraatio ja virtuaalinen yhteisöllisyys! Käsitöiden tekeminen kotona ei sekään välttämättä ole yksinäistä. Olen löytänyt samalla juuriani ja palan omaa itseäni.

Videomateriaali

Kuvausajankohta: huhtikuu 2020. Paikka: Lieksa. Kuvaaja: Viivi Kilpeläinen.

Lisätietoja

Suomen käsityön museo

amanuenssi Seija Hahl

seija.hahl@jyvaskyla.fi
014 266 4372
050 311 8886

Pin It on Pinterest