Paula Uusitalo

22.10.2020

Koronapeitto

Korona istutti minut illoiksi kotiin television ääreen. Katsoin monta elokuvaa ja esimerkiksi hienon vakoojasarjan, Bureaun. Samalla tuli pyöritettyä myös virkkuukoukkua.

Netistä löytyi kiva kukkamalli, ja neliö kerrallaan valmistuivat palaset. Ensin käytin lankakerien loput. Joskus joku toi oven taakse tilaamiani lankoja, ja virkkuu pääsi jatkumaan.

En saanut rakennettua peittooni tasaisesti vaihtuvia värisuoria, koska tein ruutuja aina käsillä olevista langoista. Valoisat sävyt ovat siinä onneksi voitolla, ja tummanpunainen väri jää vähäiseksi. Peitto kertokoon siis korona-ajan epämääräisyydestä: ajatusten valoisammat ja tummemmat sävyt vaihtelivat satunnaisesti, eikä päivissäkään ollut entistä rytmiä.

Lopulta olen kuitenkin tyytyväinen lopputulokseen. Peitto valmistui, eristys loppui, ja elämässä on taas vauhtia, vaikka rajoitukset jatkuvatkin.

Nytkin on aikaa käsitöille. Vuorossa ovat lapaset tasaraidoin lapsenlapselle.

Lisätietoja

Suomen käsityön museo

amanuenssi Seija Hahl

seija.hahl@jyvaskyla.fi
014 266 4372
050 311 8886

Pin It on Pinterest