Käsillä tekeminen korona-aikana

Neulominen on minulle tärkeää. Psyykelleni se on elintärkeää. Neulominen on tuonut elämääni ystäviä ja valtavasti iloa. Onneksi heihin on voinut pitää yhteyttä myös tällaisena aikana netin välityksellä. Viestit ovat kulkeneet sekä virtuaalisesti että konkreettisesti postin välittäminä. Tämä raskas aika on ollut helpompi kestää, kun on aina voinut neuloa – tai ommella.

Minulla on kaksi alle kouluikäistä lapsenlasta, joille saan tehdä kaikki villaneuleet. Kun poikkeustila alkoi ja taudin arvaamattomuus tuli ilmi, päätin varmistaa, että pienet tytöt pysyvät lämpiminä ainakin seuraavan talven. Siis priorisoin heidät neulomisessani, ajatuksena ”jos kuolen Koronaan”.

Ensimmäiseksi halusin tehdä hanskat molemmille jo täksi kevääksi. Koska emme voineet tavata, enkä ottaa mittoja, sain paperille piirrtetyt käsien kuvat WhatsUpp-viestinä. Tulostin kuvat paperille, ja hanskoista tuli sopivat. Onneksi on tällaista tekniikkaa.

Nyt olen tehnyt molemmille yhdet ohuet villasukat, hansikkaat, kirjoneulelapset ja lämpimät uudet pipot. Eli kiireellisimmät on hoidettuna. Vielä aion tehdä uudet kaulurit, paksummat sukat ja ainakin yhdet lapaset molemmille. Ja isommalle villahousut ja uusi neuletakki.

Varsinkin nyt pyrin neulomaan vaan sitä, mitä huvittaa. Lastenlasten neuleet ovat tietyllä lailla pakollisia, mutta motivaattorina on rakkaus ja heidän hyvinvointinsa. Olen ”neulevarastoni” järjestänyt läpinäkyviin pusseihin, ja pusseissa on laput, joissa lukee ”A:lle ja B:lle” ja ”Hyväntekeväisyys”. Jos siis menehdyn, on jälkipolvilla vähän helpompaa, kun tutkivat jäämistöäni. Etteivät neuleet mene ”vääriin” paikkoihin.