Käsillä tekeminen korona-aikana

Olin vuorotteluvapaalla 1.12.2019-30.4.2020. Toteutin pitkäaikaisen haaveeni ja muutin Lappiin, Inariin kausityöläiseksi.
Kun aloitin työt Lapissa, siellä oli satumainen talvi. Lunta oli jo joulukuun alussa metri, ja sitä satoi lähes joka toinen päivä lisää. Lapin luonto on arvaamaton, ja siksi otin korillisen lankoja mukaan, ja siellä ollessani syntyi pari villapaitaa, kaulureita, sukkia ja lapasia.

Käsitöistä on iloa, ja ne antavat mielenrauhaa, kärsivällisyyttä ja jatkuvuutta kun tulevaisuus on epävarma. Kun ulkona pyryttää reitit, ladut umpeen tai tuuli ulvoo nurkissa, on mukava käpertyä kämppään ja keskittyä käsillä tekemiseen.

Olen tehnyt käsitöitä aina. Opin neulomaan jo 6-vuotiaana, teininä neuloin komeita villapaitoja, ja nyt muodissa olevia kuviollisia, pitkiä sukkia omasta päästä. Suunnittelin käsityöstä itselleni ammattia , ja valmistuinkin artenomiksi Wetterhoffilta -92.

Oli lama-aika ja tulevaisuus näytti mustalle. Töitä ei ollut, ja harjoittelijaksikaan ei päässyt kun yrityksillä meni huonosti. Paljon oli opintolainaa niskassa, mutta kaikki oli epävarmaa. Tein hanttitöitä, ja työllistyin toiselle alalle. Lama oli syvä, ja se vaikutti pitkälle tähän päivään saakka. Monen talous sakkasi, ihmiset kokivat epäonnistuvansa elämässä- ja vain pankit saivat tukea. Moni kokee syyllisyyttä ja häpeää vieläkin, myös omaisuudet ja haaveet hupenivat.

Ilo käsillä tekemisestä ei kadonnut, ja on ihana koskea materiaaliin, suunnitella ja toteuttaa. Se on asia, jonka tekijä voi hallita. Sillä saa arvostusta, ihailua jopa joskus pientä lisätuloakin. Nyt haaveilen, että päivittäisin artenomin tutkinnon tähän päivään, aina käsityömestariksi saakka.

Ikä tuo armollisuutta itseä ja muita kohtaan, haaveita on edelleen ja vielä on paljon oppimista. Kun puhutaan ihmisen identiteetistä, olen sitä mieltä, että olen käsityöläinen, vaikka tekisin muuta leipätyökseni. Se on minussa, ja se ei koskaan muutu, lähde pois olosuhteista huolimatta.